Valitetavasti kuvia ei voinut liittää kuvan selaus formaattiin koska ne meni siinä suurennettuna epäselviksi.

25.9.2013 Käynti Sotamuseossa

      

Kokoonnuttiin sota museon edustalle klo 13.00 yhteiskuvaan, osoite Liisankatu 1 Helsinki, jonka jälkeen siirryttiin museon sisätiloihin johonka jokainen sai tutustua omaan tahtiin. Museon paras anti oli se, ettei koskaan tarvitsisi sotia, kuitenkin hyvin mielenkiintoinen paikka johon kannatti tutustua.

 Ennen kuuttatoista kokoonnuttiin taas ryhmäksi ja suuntasimme ravintola Kolmeen Kruunuun Liisankadulla

siellä nautimme yhteisen päivällisen ja juttu luisti. Ruoka oli hyvää ja ympäristö viihtyisä oikein mukava paikka. Kello kahdeksantoista maissa lähdettiin  taas  omilleteillemme.                                                                                                    Kalle

Osallistujat:

     Matti Sartesuo         Markku Valtonen

     Simo Hyökki             Antero Hämäläinen

     Kaarlo Salonen        Marja Salonen

     Urpo Keränen           Keijo Ikävalko

     Raija Ikävalko           Matti Saastamoinen

     Irja Salonen              Kauko Salonen

     Jyrki Piitulainen